|
|
|
Kajaani
|
|
|
Kajaani on Kainuun maakuntakeskus. Uudistettu Raatihuoneentori ja tiivis kaupunkikeskusta jokimaisemineen luo Kainuun kauppakeskukselle idyllisen pikkukaupungin ilmeen. Vuolijoen liityttyä Kajaaniin vuoden 2007 alusta alkaen kaupungissa on asukkaita noin 38 200. Suomen suurin valmiusprikaati, yliopistoalue, ammattikorkeakoulu ja lukuisat oppilaitokset tekevät kaupungin yleisilmeestä nuorekkaan.Vuoden 2001 jokivarren asuntomessualue lisää kaupungin viihtyvyyttä. Tärkeimmät teollisuuden alat ovat puunjalostus- ja elektroniikkateollisuus.
Kajaanin linnanrauniot, Kartta Suomen ainoa tervakanava Kartta ja siihen liittyvä Lussitupa Kartta ja Paltaniemen kuvakirkko edustavat vanhaa kulttuuria. Kuuluisia kajaanilaisia olivat Elias Lönnrot ja Eino Leino, jonka lapsuudenkoti Hövelö on ollut esikuvana Eino Leino - talolle Paltaniemellä. Urho Kekkosen muistomerkki "Suuri aika" Kartta on nikkarityylisen Kajaanin kirkon Kartta ja ikonostaaseistaan tunnetun Ortodoksisen kirkon Kartta välissä. Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskus Kartta edustaa uutta arkkitehtuuria. Kiinnostavia käyntikohteita ovat lisäksi Kainuun Museo Kartta ja Raatihuoneentorin laidassa olevat vanha Raatihuone ja Taidemuseo Kartta.
Vuosittaisia tapahtumia ovat Kajaani tanssii helmikuussa, Kainuun Jazzkevät kesäkuussa sekä Kajaanin Runoviikko ja markkinakatu heinäkuussa. Kajaani on tunnettu valtakunnallisesti arvostetusta kaupunginteatteristaan, myös kesäteatterit sekä Kajaanissa että Vuolijoella kiinnostavat yleisöä. Vimpelinlaakson urheilukeskus, Kajaanihalli Kartta ja Kajaanin liikuntapuisto tarjoavat hyvät puitteet liikunnallisille tapahtumille.
Kajaaniin on helppo tulla - autolla, junalla tai lentäen. Kajaanissa on seitsemän hotellia ja lukuisa määrä muita majoitusmahdollisuuksia, joista jokainen varmasti löytää sopivan vaihtoehdon.
Tervetuloa luovaan Kajaaniin!
|
|
|
|