Kittilä
|
|
|
Tunturi-lapin eteläosassa sijaitsee vireä 6000 asukkaan Kittilän kunta. Maisema on vaihtelevaa, sillä kunnan etelä- ja keskiosaa hallitsevat vaarat ja laajat suoalueet, kun taas pohjoisosa kuuluu tunturialueeseen. Kunnassa on reilut kolmekymmentä tunturia ja vaaraa, joista merkittävimmät ovat Levi-, Kätkä-, Aakenus- ja Kumputunturit. Huomattavin vesistö on kunnan poikki kulkeva Ounasjoki, järviä kunnassa on 313.
Levi - ympärivuotinen elämyskeskus
Levin elämysten kesään kuuluu paljon uusia aktiviteetteja. Levi Golf & Country Club on 18 reikäinen kenttä upeissa tunturimaisemissa, tunturilammen kupeessa. Levi Bike Parkin DH-rata on Suomen nopein ja tarjontaa hurjapäille lisää kolme tunturin huipulle ulottuvaa freeride-reittiä, dirt ja 4 cross radat. Levi Adventure Park –seikkailupuistossa on kuusi eri vaikeusasteista ja eri mittaista rataa, joista seikkailija voi valita sopivan omien kykyjensä mukaan. Levillä on upeat puitteet aktiiviloman viettoon. Levin koko perheen viikko-ohjelma ja arkipäivisin lasten ilmainen viikko-ohjelma tarjoavat elämyksiä ja ohjattuja retkiä. Levin ympäristön vesistöt mahdollistavat ikimuistoiset melontareissut ja kalaa nousee nuotalla, mato-ongella, virvelillä, vetouistimella ja perhostamalla. Jos Levitunturin patikointireitit on koluttu läpikotaisin lähitunturit Kätkä ja Kumpu tuovat uutta puhtia patikointiin. Pyörä tai maastopyörä on taas oiva menopeli, kun haluat tutustua Levin luontoon laajemmin. Lumoaviin tunturimaisemiin voi tutustua myös ohjatuilla ratsastusretkillä . Liikunnan jälkeen on mukava helliä itseään Levin hoitoloiden, saunojen tai kylpylän hemmotteluhoidoilla. Lapin herkkuja päässet maistamaan alueen ravintoloissa. Ja Lapin yötön yö pidentää aktiivilomaa puolella ! Suomen ykköslaskettelukeskuksesta löytyy rinteitä jokaiseen makuun. Levin monipuolisesta valikoimasta löytyy rauhallisia perherinteitä, Superpipe sekä Snow Park nuorisolle, kisarinne haasteita etsivälle sekä turvallisia lasten rinteitä. Levillä on loistavat puitteet maastohiihtoon. Leviltä löytyy myös suomen laajin noin 900 km:n moottorikelkkareitistö.
Nähtävyyksiä
- Kittilän puukirkko, C.L.Engelin suunnittelema, rak.1829-1831.
- Taidemuseo Einari Junttila. Kotimuseossa nähtävänä Einari Junttilan, kansainvälisestikin tunnustusta saaneen akvarellistin, ensimmäisen kittiläläisen taiteilijan taidetta. Avoinna to 13.00 – 17.00 tai sop. mukaan. Opastukset ja tiedustelut: 016 643 687 tai 040 703 4657 www.kittila.fi
- Galleria Sibakow-Mansikka. Pysyvä myyntinäyttely Briitta Sibakow-Mansikan lapinaiheisista maalauksista ja akvarelleista. Avoinna to klo 09.00 – 17.00, muulloin sop. mukaan. 050 537 4666 www.sibakow-mansikka.fi
- Kittilän kotiseutumuseo. Museon kokoelmat koostuvat kittiläläisestä 1900-luvun talonpoikaisesineistöstä. Päärakennus vuodelta 1830. Avoinna kesällä. 040 869 7460 (museo, kesäisin), 040 568 1356 (kulttuurisihteeri) www.kittila.fi
- Särestöniemi-museo. Taidemaalari, professori Reidar Särestöniemen erämaa ateljee- ja synnyinkotimuseo. Avoinna ti – la klo 12.00 – 18.00. 016 – 654 480 tai 040 758 2085 www.sarestoniemenmuseo.fi
- Galleria Raekallio. Pysyvä myyntinäyttely Reijo Raekallion maalauksista elävästä elämästä. Gallerian yhteydessä kahvio sekä majoitus- ja ruokailumahdollisuus. Avoinna joka päivä klo 10.00 – 20.00. 040 484 0122 tai 050 320 3604 www.galleriaraekallio.com
- Taatsin Seita, seita on rotkomaisen Taatsinjärven pohjoispuoleisessa pahdassa oleva kalliopilari, joka oli ennen Lapin mahtavimpia uhripaikkoja.
- Koivurovan Mylly, mylly on museoviraston entisöimä.
- Ruoppaköngäs muodostuu luonnonkauniista kalliomuodostelmasta, kalliojärvestä ja joenkönkäästä.
- Sammalselässä on museoviraston entisöimä poroaita sekä 7 porokämppää.
- Linkuvuoren Tulivuoripuisto, opastetun, lyhyen polun varrella on nähtävänä muinaisen tulivuoren jäänteitä, vulkaniitteja eli tulivuorikiviä.
- Levitunturin huipulta avautuvat mahtavat tunturijonot, huipulle johtaa päällystetty tie. Huipulle pääsee myös gondolihissillä.
- Marian Kappeli Levillä.
|
|
|